Ajankohtaista

Oulun ammattikorkeakoulun syksyllä 2012 käynnistämä Oulu Game LAB (OGL) on kasvanut seitsemässä vuodessa pienestä pilottikokeilusta kannattavaksi peliyrityshautomoksi ja palkituksi koulutusviennin tuotteeksi. OGL:n opiskelijat ovat perustaneet kaikkiaan 18 uutta yritystä ja jopa toista sataa on työllistynyt Oulun pelialan yrityksiin. – Nyt Oamk on tuhoamassa tämän kansainvälisesti noteeratun...

Arvon jäsen, lähde mukaan kevätreissulle Rovaniemelle! Lapin elokuvakomissio ja Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset PAVA ry järjestävät AV-ammattilaisille yhteisen verkostoitumispäivän Rovaniemellä tiistaina 28.5.2019. Tapahtumaan järjestetään ilmainen kyyditys Oulusta. Päivän aikana tutustumme muun muassa House of Laplandin toimintaan Anna Niemelän johdolla sekä Flatlight Creative Housen uusiin toimitiloihin. Rennon päivän kruunaa...

Hei jäsen, tervetuloa PAVA ry:n kevätkokoukseen Oulun Hietasaareen Villa Impiiriaan keskiviikkona 10.4.2019 kello 18. Kokouksessa on tarjolla juotavaa ja purtavaa. Kokouksen jälkeen rentoudutaan saunassa ja paljussa, joten otathan oman pyyhkeen ja uikkarit mukaan. Myös omia virvokkeita saa tuoda mukanaan. Ilmoittaudu mukaan viimeistään maanantaina 7.4.2019 sähköpostitse info@pava.fi ja tule...

Suomen audiovisuaalisen alan tuotantokannustin on nostanut Pohjois-Suomen kiinnostavuutta kuvauspaikkana ja lisännyt paikallisten käsikirjoittajien ja ohjaajien mahdollisuuksia saada tarinansa tuotantoon, mutta samalla pohjoisessa merkittävästi noussut tuotantojen määrä on synnyttänyt alueelle positiivisien ongelman: osaajavajeen. AV-alan ammattikorkeakoulutuksen alasajo ja alalla toimivien ammattilaisten valuminen Etelä-Suomeen on tullut esteeksi alan...

Oulun ammattikorkeakoulu tarjoaa etuoikeudella PAVAn jäsenille dokumentaarisen 360° VR-videosisällön suunnitteluun, käsikirjoittamiseen ja tuotantoon liittyviä opintoja. Opintojen tavoitteena on tuottaa lyhyt valmis dokumentaarinen 360° VR-videosisältö, jonka keskiöissä on tilakokemus ja läsnäolo. Kalustona käytetään muun muassa Kandao Obsidian R 8K -kameraa. Opinnot järjestetään tammikuun 2019 – maaliskuun 2019...

Tervetuloa, opiskelijat! Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset PAVA ry haluaa edistää opiskelijoiden alalla verkostoitumista jo ennen työelämään siirtymistä, ja toivottaa tervetulleeksi yhdistyksen toimintaan nyt myös media- ja pelia-alan opiskelijat! Opiskelija-jäsenet pääsevät nauttimaan muun muassa eri palveluntarjoajien kanssa neuvotelluista jäseneduista ja osallistumaan rentoihin tapahtumiin, joiden ohessa voi avata keskusteluyhteyksiä muiden...

Pohjoinen AV-osaaminen parrasvaloissa! Kulunut kesä ja syksy ovat tuoneet pohjoista AV-osaamista esiin kerta toisensa jälkeen. Uutisiin nousseet otsikot ovat signaaleja alueen vetovoimaisuudesta ja rautaisesta osaamisesta ja tarjoaa meille PAVAn toimijoille tärkeän lähtökohdan toiminnan ja koulutuksen kehittämiseen. Lue jäsenkirjeestä pohjoisen video-, peli- ja elokuva-alan tuoreita kuulumisia tarkemmin! Peliala ahkeroi...

Arvon jäsen, PAVA ry:n syyskokous pidetään keskiviikkona 14.11.2018 kello 17:00 Mutant Koala Picturesin toimitiloissa, osoitteessa Rantakatu 3. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty jäsenille sähköpostitse. Ennen kokousta PAVAn jäsenillä on mahdollisuus tutustua samassa pelikampuksen pihapiirissä sijaitsevan Fingersoftin toimitiloihin Daniel Fischerin johdolla kello 16:00-16:45. Pelikampuksen osoite on Aleksanterinkatu 4-6,...

Syksyinen PAVA-gaala 2018 juhlittiin kauniin merellisissä tunnelmissa Oulun Hietasaaressa. Iltaan mahtui AV-alan ammattilaisten muistamisia palkinnoin, juhlapokaalein ja kuohuviinein. Yksi illan kohokohdista oli Kyhäelmä-kilpailu. Kisaan ilmoittautui määräaikaan mennessä yksi ehdokas. Varmaa voittoa horjutti kolme yllätys-kyhäilijää, jotka intoutuivat kisaamaan kun ilmoittautumisaikaa päätettiin poikkeuksellisesti jatkaa gaalan alkuun. Epäonniset projektinsa...

Etsimme jälleen tähän epäonnekkaiden onnistujien kilpailuun projekteja, jotka eivät paistattele latauslistojen kärjessä, somen viraalihitteinä tai filmifestivaalien parhaimmistossa. Monet AV-alan tekijöistä puurtavat vuosittain projektien parissa, jotka syystä tai toisesta jäävät luovuuden luuppiin, rahoittajien hampaisiin tai homehtumaan laatikon pohjalle. Kyhäelmä-palkinnon ideana on muistaa huumorilla, että kaikki tuotannot eivät...